Vihdoinkin hankeraportti on valmis julkaistavaksi! Jos koko raportti tuntuu liian tuhdilta, voit hyvin lukea esim. vain Tiivistelmän. Luvussa 4 on lastentarhanopettajien kommenteista suoria lainauksia. Luvuissa 1 ja 5 on pohdintaa hankkeesta sekä sen kytköksestä tämänhetkiseen varhaiskasvatuksen tilaan.
Kiitos mukanaolosta, tämä oli hieno prosessi!
Terveisin,
Hannele
https://drive.google.com/file/d/1FtHMbgBQi0O-Pnp4h1vH1ZsZFzSW-wsN/view?usp=sharing
lauantai 17. helmikuuta 2018
sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Ajatusmallit muuttuneet - tuloksia hankkeesta
Lokakuussa
tapasimme jälleen hankkeen merkeissä. Kävimme läpi lapsiryhmässä tehtyjä
havainnointeja ja pohdimme, miten niitä voisi käyttää hyväksi lasten vasuja
kirjatessa. Käyn tässä blogikirjoituksessa yhden tietyn havainnointiprosessin
pääpiirteittäin läpi, koska maahanmuuttajataustaisista lapsista en ole aiemmin
vielä kirjoittanut.
Maahanmuuttajataustaista lasta oli havainnoitu leikkitilanteessa, jossa hän oli yksin. Lapsi oli aloittanut elokuussa ryhmässä ja leikkinyt tähän asti vain yksin. Aikuinen oli mennyt lapsen luo, kysellyt hieman leikistä, mutta enimmäkseen vain katsonut ja seurannut lapsen leikkimistä. Lapsen leikissä oli ollut perinteinen hyvikset ja pahikset -asetelma eläinhahmoilla.
Lapsen leikkiä seuratessa selvisi paljon erilaisia vahvuuksia, kuten taito sitoutua pitkäkestoisesti, rikas mielikuvitus sekä myös kohtalaisen hyvä suomen kielen taito. Lapsi käytti muun muassa paljon erilaisia paikan määreitäkin sujuvasti suomeksi.
Aikuinen löysi siis paljon vahvuuksia lapsen leikkitaidoista, mutta silti lapsi leikkii aina yksin. Kun oli aika pohtia sitä, mitä aikuinen voi omalla toiminnallaan edesauttaa lapsen vahvuuksien esille saamista, oli suunnitelmat jo selvillä. Seuraava askel olisi alkaa lisätä lapsen osallisuuden astetta lisäämällä yhteisleikkejä ryhmän muiden lasten kanssa. Tadaa! Yksi vasu (melkein) valmis kirjattavaksi.
Lapsen vahvuudet: taito sitoutua pitkäkestoisesti, rikas mielikuvitus, hyvä suomen kielen taito
Tavoitteet pedagogiselle toiminnalle: lapsen osallisuuden lisääminen sekä sosiaalisten taitojen tukeminen muun muassa lisäämällä yhteisleikkitilanteita muiden lasten kanssa suunnitellusti
Maahanmuuttajataustaista lasta oli havainnoitu leikkitilanteessa, jossa hän oli yksin. Lapsi oli aloittanut elokuussa ryhmässä ja leikkinyt tähän asti vain yksin. Aikuinen oli mennyt lapsen luo, kysellyt hieman leikistä, mutta enimmäkseen vain katsonut ja seurannut lapsen leikkimistä. Lapsen leikissä oli ollut perinteinen hyvikset ja pahikset -asetelma eläinhahmoilla.
Lapsen leikkiä seuratessa selvisi paljon erilaisia vahvuuksia, kuten taito sitoutua pitkäkestoisesti, rikas mielikuvitus sekä myös kohtalaisen hyvä suomen kielen taito. Lapsi käytti muun muassa paljon erilaisia paikan määreitäkin sujuvasti suomeksi.
Aikuinen löysi siis paljon vahvuuksia lapsen leikkitaidoista, mutta silti lapsi leikkii aina yksin. Kun oli aika pohtia sitä, mitä aikuinen voi omalla toiminnallaan edesauttaa lapsen vahvuuksien esille saamista, oli suunnitelmat jo selvillä. Seuraava askel olisi alkaa lisätä lapsen osallisuuden astetta lisäämällä yhteisleikkejä ryhmän muiden lasten kanssa. Tadaa! Yksi vasu (melkein) valmis kirjattavaksi.
Lapsen vahvuudet: taito sitoutua pitkäkestoisesti, rikas mielikuvitus, hyvä suomen kielen taito
Tavoitteet pedagogiselle toiminnalle: lapsen osallisuuden lisääminen sekä sosiaalisten taitojen tukeminen muun muassa lisäämällä yhteisleikkitilanteita muiden lasten kanssa suunnitellusti
Kris Kalkman ja Alison Clark julkaisivat tämän vuoden helmikuussa
artikkelin tutkimuksestaan, joka käsitteli maahanmuuttajataustaisen lapsen
osallisuutta roolileikkien avulla. Artikkelissa esiteltiin kolmivaiheinen
prosessi, jonka mukaan maahanmuuttajataustainen lapsi sopeutuu osaksi
lapsiryhmää.
Ensimmäisessä vaiheessa lapsi havahtuu siihen, että ensisijainen sosiaalinen
ja kulttuurinen ympäristö, kuten koti on muuttunut ja hänet on irrotettu
tuntemastaan ympäristöstä.
Toisessa vaiheessa lapsi on ikään kuin sosiokulttuurinen matkustaja ja
monen ristikkäisen kulttuurin kynnyksellä. Jotta lapsen on mahdollista tulla
osaksi yhteisöä, hänen on ensin ymmärrettävä vertaiskulttuuria päiväkodissa eli
lasten rutiineja, huolia, arvoja jne.
Kolmannessa vaiheessa lapselle määrittyy rooli uudessa ympäristössä.
Kalkmanin ja Clarkin artikkelissa kerrottiin, että roolileikeissä leikin
kulusta neuvotellaan yhdessä ja tietyt ehdotukset tiedostetusti tai
tiedostamatta hylätään ja hyväksytään. Maahanmuuttajataustaisten lasten
ehdotuksista roolileikeissä voi tarkastella sitä, miten he ovat sisäistäneet
ympäröivää päiväkotikulttuuria. Muistan omasta työhistoriastani seuranneeni
kerran, kun lapset leikkivät päiväpiiriä. Aikuista esittänyt lapsi kulki paperi
toisessa kädessä ja kynä toisessa kädessä ympäri piiritilaa. Hän naputti
kynällä paperiin ja sanoi kovaan ääneen ”Omalle paikalle! Omalle paikalle!”. Hänen
roolinsa lapsiryhmässä oli määrittynyt ja se näkyi myös roolileikissä. Hän oli
aina se lapsi, jolle sanottiin ”Omalle paikalle.”.
Nostin Kalkmanin ja Clarkin artikkelin myös lokakuisessa kokouksessamme
esille, koska havainnoitu lapsi on tällä hetkellä sosiokulttuurinen matkustaja
eli sopeutumisprosessin toisessa vaiheessa. Se, miten aikuinen suunnittelee
omaa toimintaansa havaintojensa perusteella vaikuttaa valtavasti siihen,
minkälainen rooli maahanmuuttajataustaiselle lapselle ryhmässä muodostuu.
Yleisellä tasolla kokouksessa keskusteltiin, että havainnointilomakkeen
käyttö on johtanut aikuisten ajatustapojen muuttumiseen. Lapsia ja heidän
toimintaansa katsotaan eri tavalla, minkä vuoksi myös omaa toimintaa
tarkastellaan eri tavalla.
Hanke on edennyt toivotulla tavalla ja hienointa tässä
on nähdä, miten aikuiset itse huomaavat kehittyvänsä työssään!
Artikkeli, johon viittasin aiemmin on nimeltänsä Here we like playing princesses – newcomer
migrant children’s transitions within daycare: exploring role play as an
indication of suitability and home and belonging (Kris Kalkman ja Alison Clark,
2017)
torstai 5. lokakuuta 2017
Laaja-alainen osaaminen 1.0
Laaja-alainen osaaminen tuo monien hikikarpaloiden nostattaja 1.8.2017 lähtien. Käsitteenä se on uusi, mutta asiana ei juurikaan.
Laaja-alaisen osaamisen alueisiin kuuluu esimerkiksi
ajattelu ja oppiminen ja vasussa siitä sanotaan esimerkiksi tällaisia asioita:
”Lapsia kannustetaan
sinnikkyyteen ja olemaan lannistumatta epäonnistumisista sekä keksimään
ratkaisuja eri tilanteissa.”
”Heitä (lapsia) ohjataan
suuntaamaan ja ylläpitämään tarkkaavaisuuttaan.”
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu –kohdassa
mainitaan seuraavia asioita:
”Lapsia ohjataan
ystävällisyyteen ja hyviin tapoihin.”
”Lasten kanssa harjoitellaan
asettumista toisen asemaan, opetellaan tarkastelemaan asioita eri näkökulmista
sekä ratkaisemaan ristiriitatilanteita rakentavasti.”
Kaikkihan edellä mainittuja asioita on tehnyt ilman Valtakunnallisen
varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden lukua 2.7. Miksi laaja-alainen
osaaminen sitten on vasussa?
Koko laaja-alaisen osaamisen nostamisella vasuun haetaan sitä,
että päivähoidon henkilöstö alkaisi katsella kasvatustyötänsä eri tavalla kuin
ennen. Laaja-alainen osaaminen käsitteenä on ohjaamassa arviointia ja toiminnan
suunnittelua. Näkökulman muutosta ja sitä kautta myös toiminnan suunnittelua
pyritään lähestymään lapsen kokemuksen tarkastelun kautta.
Elikkäs vaikka niitä riitoja samasta lelusta on setvittykin
jo vuosia, jotain on kuitenkin yleisellä mittarilla unohtunut? Kuka keksii?
Tapa, jolla olemme lasten kanssa olleet vuorovaikutuksessa
ei ole ollut riittävän hyvä. Siitä on todisteena esimerkiksi se, että sekä
tehostetun tuen että erityisen tuen määrät ovat kasvaneet peruskoulun
oppilailla. Ehkä hurjinta faktaa on se, että tehostetun tuen oppilaista poikia
oli 65% ja erityisen tuen oppilaista poikia oli 70%! (Tiedot löytyvät
Tilastokeskuksen koulutustilastoista.) Tässä vaiheessa astuu taas ystävämme
reflektio esiin työkalupakkinsa kanssa ja alkaa esittää piinaavia kysymyksiä
kasvattajille.
Onko lapsia kannustettu sinnikkyyteen ja yrittämään
uudestaan epäonnistumisista huolimatta? Pääsikö suusta kenties sellaisia
lauseita kuten ”Taas on kakat housussa!” vai tuliko pohdittua, että ”Mikäköhän
tässä ympäristössä on sellaista, että lapsi ei pysty ilmaisemaan
vessahätäänsä?”
Onko lapsia ohjattu suuntaamaan ja ylläpitämään
tarkkaavaisuuttaan? Ah, ne aamupiirit/ruokapiirit/päiväpiirit, missä yksi tai
kaksi veijaria laittaa aikuisen suunnitelmat vessanpöntöstä alas ja varastaa
shown. Pistettiinkö lapsi pois piiriltä, jolloin tarkkaavuustreenit meni vähän
niinku siinä? Saiko piiri pohtimaan, että ”Tosi kiva, kun yks lapsi häiritsee
ja metelöi ja ne kaikki muut kärsivät siitä.” vai kenties ”Oliko toiminta
tarpeeksi mielenkiintoista, jotta jokaisen lapsen on mahdollista harjoitella
tarkkaavuuden suuntaamista haluttuun kohteeseen ja ylläpitämään sitä omien
taitojensa puitteissa?”
Laaja-alaisen osaamisen pointtina on se, että on olemassa
tietoa, jota halutaan auttaa lapsia oppimaan. Sitten on taitoja, joiden avulla
lapset oppivat etsimään tietoa. Sitten on arvot, asenteet ja tahto, jotka
vaikuttavat siihen, että miten tietoa ja taitoja käytetään tilanteissa.
Ja esimerkkiä pukkaa. Ajatellaan, että meillä on Pertti
(koska faktathan kertoi, että 70% erityisen tuen tarpeessa olevista on poikia),
jolle tarkkaavuuden kohdentaminen ja ylläpitäminen on erityisen hankalaa
siirtymätilanteissa vaikkapa ulos mentäessä. Kuvitellaan vielä, että Pertti on
sen ikäinen, että hän kyllä tietää, mitä ulos lähteminen teoriassa sisältää.
Kun tulee kehotus siirtyä vessan kautta pukeutumaan, Pertti
heittää viimeiset pikku-legot ilmaan ja alkaa kontata pöytien alla, kiljua kuin
paloauto ja juosta pöytien ja tuolien välissä kuin labyrintissa konsanaan. Perttiä
ei saa sanallisesti ohjattua oikean toiminnan ääreen, ja jos häntä lähestyy,
hän alkaa juosta pakoon.
Laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta tilanne olisi
paloiteltavissa seuraavasti. Pertillä on tieto siitä, että ulos lähteminen
tarkoittaa: 1)lelujen siivousta 2)pissalla käymistä 3)pukeutumista sään mukaan
ja 4)pukeuduttua siirtymistä fyysisesti ulkotiloihin.
Pertillä on myös taito siivota, käydä itsenäisesti vessassa,
pukeutua ja kävellä, joten ainoa asia, johon hän saattaisi tarvita aikuista on
kysymys säänmukaisista varusteista. (ja se kysymyshän on useimmiten ”Tarviiko
laittaa kurahousut?”) Ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa, eikö?
Arvot, asenteet ja tahtotila. Nämä kolme asiaa vaikuttavat
valtavasti siihen, miten Perttikin tietojansa ja taitojansa osaa siirtää ja
soveltaa tilanteesta toiseen. Nämä kolme asiaa ovat mielestäni myös ne, joiden
vuoksi laaja-alainen osaaminen on vasuun nostettu. Lapsen oppiminen ja
kehittyminen on nähtävä paljon laajempana kokonaisuutena, kuin aiemmin. Siksi
Huomaa hyvä!-pedagogiikkakin on kehitetty, jotta ymmärrettäisiin, että
jokaisessa lapsessa on potentiaalia. Jokaisessa lapsessa on vahvuuksia, mutta
niitä ei näe, jos ei ymmärrä, miten esimerkiksi tahtotila vaikuttaa lapsen
suoriutumiseen arjen tilanteissa.
Ja vaikuttaahan se meidän aikuistenkin suoriutumiseen.
Oletkos koskaan pohtinut omaa työskentelyäsi lasten kanssa ja kuinka tahtotila
vaikuttaa valintoihisi? Siitä reflektointiaihe viikonlopulle.
Laaja-alaisen osaamisen tarve nousee ympäröivän maailman
muutoksista. Ihmisenä kasvaminen, opiskelu, työnteko sekä kansalaisena
toimiminen nyt ja tulevaisuudessa edellyttävät tiedon- ja taidonalat ylittävää
ja yhdistävää osaamista.
Sitten summataan!
1. Vaikka muutokselle ei nähtäisikään tarvetta, tilastot
kertovat karua faktaa todellisuudesta.
2. Laaja-alainen osaaminen vasun perusteissa tähtää
vuorovaikutuksen muutokseen.
3. Lasten oppimiseen ja kehittymiseen vaikuttaa laaja
kokonaisuus ja se pitää näkyä arviointitavoissa sekä toiminnan suunnittelussa.
torstai 28. syyskuuta 2017
Respect my authority!
Auktoriteetilla tarkoitetaan arvovaltaista ja
vaikutusvaltaista henkilöä. Löysinpäs hiljattain sellaisenkin käsitteen kuin
pedagoginen auktoriteetti, jolla Elina Harjusen väitöskirjan mukaan
tarkoitetaan luokanopettajan ja oppilaan välistä luottamussuhdetta, joka syntyy
luokanopettajan aseman ja pedagogisen suhteen muodostumisen perusteella.
Pedagoginen auktoriteetti oli minulle käsitteenä ennestään tuntematon, mutta ei
mielestäni ole rajattu vain luokanopettajiin vaan hyvin voisi ajatella
ammattikasvattajien ja kasvatettavien luottamussuhdetta. Laitetaanpas saappaat
jalkaan ja lähdetään tähän suohon hetkeksi tarpomaan.
(Pedagoginen) auktoriteetti jaetaan siis kahteen osaan. Jos
sovelletaan päiväkodin maailmaan tämä käsite, niin ensimmäinen osio auktoriteetista
saadaan vain sillä, että on lapsiryhmässä työskentelevä aikuinen. Eli koska
olet aikuinen, sinulla on silloin jokin valta-asema. Sehän ei missään nimessä
riitä, niin kuin varmaan kaikki uuden lapsiryhmän kanssa aloittavat ovat
huomanneet. Puhutaan siitä, kuinka lapset ”testaavat” heille uusia aikuisia.
Lapset kokeilevat rajoja ja katsovat, miten aikuiset reagoivat niiden
venyttämiseen äärimmilleen.
Toinen osio pedagogisesta auktoriteetista onkin pedagogisen
suhteen muodostuminen aikuisen ja lapsen välille, johon vaikuttavat sekä
vuorovaikutus (Yllätys!) ja ammattitaito eli joku haisu siitä, että mitä ollaan
kulloinkin tekemässä. Se, että nykyään ei enää riitä pelkkä ”aikuisen asema”
siihen, että lapset uskovat, mitä heille sanotaan, johtuu yksinkertaisesti
sellaisesta asiasta kuin tasa-arvo. Lasten ja aikuisten välinen tasa-arvo on
lisääntynyt, mikä on johtanut siihen, että auktoriteettiasema täytyy ihan
oikeasti ansaita ja sen eteen pitää tehdä töitä. Onhan se vasun perusteissakin,
että varhaiskasvatuksen tehtävänä on edistää tasa-arvoa ja demokraattisia
arvoja.
Luin hiljattain tutkimuksesta, jossa selvitettiin kokemuksia
auktoriteetista sekä sen kehittymisestä. Arvaattekin varmaan, miten
auktoriteettia voi itse kehittää? No reflektoinnillapa tietysti. Havainnointilasit
päähän ja tarkastelemaan, että mitä tilanteessa tapahtuu:
1. Raulia pyydetään tulemaan sisälle, mutta hän lähtee
nauraen juoksemaan ympäri päiväkodin pihaa. Kuulee kyllä kehotukset, mutta ei
tule.
2. Raulin toiminnanohjaustaidot ovat ihan hyvät mm.
ulossiirtyminen sujuu ilman aikuisen apua. Rauli on hiljattain innostunut myös
Pokémonien piirtelystä ja keskustelee niistä innoissaan.
3. Jokin sisälle siirtymisessä ei Raulia kiinnosta. Onko
ulkona kivempia leikkejä kuin sisällä?
4. Sisälle pitää tehdä jotain kiinnostavaa ja kivaa, jotta
Raulin tahtotila sisälle siirtymisestä saadaan aktivoitua. -> Tehdään
ulkoilujen päätteeksi Pokémon-jahti, jolloin jokainen lapsi saa etsiä
päiväkodin pihasta uuden hahmon ja kerätään ne yhteiseen Pokémon-kansioon.
Kansiota säilytetään ryhmätilassa, jotta Raulin ja muiden lasten pitää siirtyä
sisätiloihin, ottaa ulkovaatteet pois ja laittaa hahmo kansioon. Etsitään
tabletilta hahmolle vielä nimi ja lapsi saa itse kirjoittaa nimen mallista.
Toimisko? Uskon, että paremmin kuin ”Mähän sanoin sulle,
että SISÄLLE!”
Varhaiskasvatuksessa arvostetaan sivistystä, mikä ilmenee
tavassa suhtautua itseen, muihin ihmisiin, ympäristöön ja tietoon sekä tavassa
ja tahdossa toimia oikein.
Sitten summataan!
1. Auktoriteetti ansaitaan hyvällä vuorovaikutuksella.
2. Omaa auktoriteettia on mahdollista kehittää
reflektoimalla.
3. Kun luot tilanteita, joissa lapsi onnistuu, vahvistat
samalla luottamussuhdetta ja auktoriteettiasi.
perjantai 22. syyskuuta 2017
Isoja harppauksia! - tuloksia hankkeesta
Viime viikolla tapasimme hanketta varten tehdyn havainnointilomakkeen käyttökokemusten merkeissä. Kaikki hankkeeseen osallistuvat eivät valitettavasti päässeet osallistumaan, mutta isoja saavutuksia oli paikallaolijoille tullut jo kuukaudessa.
Alle 3-vuotiaiden ryhmässä, havainnointilomake otettiin ns. perustietolomakkeen liitteeksi jokaiselle ryhmän lapselle. Vaikka lomaketta ei säännöllisesti ole tullut täydennettyä, sen olemassaolo on ohjannut ajatuksia. Erityisesti lapsen vahvuuksien löytämisessä lomake on ollut hyödyllinen.
Yhden lapsen kohdalla huomattiin selkeä kielellinen herkkyyskausi, jota lähdettiin tukemaan. Kielellisten taitojen melko nopeankin kehityksen johdosta, pienen lapsen itsenäistymisessä oli mahdollista ottaa suuri harppaus eteenpäin sensitiivisesti, lapsen turvallisuuden tunnetta särkemättä ja yhteistyössä vanhempien kanssa. (Jätän yksityiskohdat mainitsematta anonymiteetin säilyttämiseksi.) Yleisellä tasolla kuvailtiin, että arki on ollut sujuvampaa, kun huomion on osannut kiinnittää oleellisiin asioihin lapsissa, mikä on käynnistänyt aikuisen reflektioprosessin.
Havainnointilomakkeen testijakso tehtiin loppukeväästä 2017. Nyt oli kuultavissa samankaltaisia havaintoja vanhempien kanssa tehtävässä yhteistyössä, kuin testijaksollakin. Aiemman esimerkin lisäksi lomake on ollut hyvä tuki myös vasu-keskusteluissa.
Havainnoinnista puhuttaessa todettiin, että se vaatii aikaa. Jotta lapsen voi kunnolla "nähdä", on pakko istua alas ja keskittyä. Siksi on merkityksellistä, että lomake on ollut ohjaamassa aikuisten ajatuksia ja sitä kautta myös toimintatapoja, vaikka itse kirjaamista ei hektisessä arjessa pystyisi tekemään.
Tästä on enemmän kuin hienoa jatkaa eteenpäin!
keskiviikko 13. syyskuuta 2017
Voihan keskikäyrä!
Katja Lahti Project mama-blogista kirjoitti hiljattain lapsensa viimeisestä neuvolakäynnistä ennen kouluterveydenhuollon pariin
siirtymistä. Hänen kokemuksensa omasta neuvolan terveydenhoitajasta oli
positiivinen, vaikka kaikessa ei sinne kuuluisille keskikäyrille osuttukaan.
”Keskiarvot ovat keskiarvoja, jonkun täytyy kasvaa siellä miinuskäyrillä,
kunhan nyt kasvaa. Ei ole kyse kilpailusta.”, oli neuvolassa viisaasti todettu.
Lähipiirissäni on neuvolasta hieman toisenlainen kokemus.
4-vuotistarkastuksessa, jota hyveneloseksikin kutsutaan, vanhempi sai
murskapalautteen saksien käytöstä lähtien. Tuttavani kertoi jännittäneensä
lapsensa ensimmäistä varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvää keskustelua
päiväkodin kanssa, koska kokemus oman lapsensa arvioinnista jonkun ulkopuolisen
tekemänä oli kammottava. Noh, lapsesta ei ollut silloisen päiväkodin eikä ole nykyisen
koulunkaan puolesta ollut mitään murhetta neuvolan pelottelusta huolimatta,
päinvastoin. Kokemus oman lapsen suurennuslasin alle laitosta sen yhden ikävän
kerran kuitenkin säilyy.
Ajatellaanpa sitten niitä vanhempia, jotka saavat usein
kuulla lasta hakiessaan, että ”Meillä kävi nyt tänään taas täällä tällainen
juttu…” tai ”Tänään me on jouduttu keskustelemaan taas siitä, että…” tai
”Tänään se lepohetki/aamupiiri/ulkoilu/jne. meni tosi huonosti.” Muistan
opiskeluaikanani sijaistaneeni kuukauden verran samassa päiväkodissa, jossa
yksi vanhempi kysyi joka päivä lasta hakiessaan, että ”Mites se lepohetki
tänään meni?” Kiva tietysti, että ollaan kiinnostuneita lapsen päivästä, mutta
jotain on mennyt pahasti metsään, jos keskustelu päiväkodin ja kodin välillä
tervehdyksen jälkeen jatkuu automaattisesti niihin seikkoihin, jotka lapsen
päivässä kyykkää. ”Ei lapsen kehittymisen mittaamisesta pitäisi tulla mitään
vanhemman henkilökohtaista painajaista, vaikka näin joskus tuppaa käymään. Ei
kukaan halua lisää huolia, ellei niihin ole jotain oikeaa syytä.”, kirjoittaa
Lahti.
Koska miten voimme sanoa, että lapsi ei osaa olla
lepohetkellä tai piirillä? Mihin se arviointi perustuu? Siihen, että kyllä
suurin osa tämän ikäisistä osaa? Minulle tuottaa edelleen vaikeuksia viedä
likaiset vaatteet suoraan pyykkikoriin. Sen sijaan säilön niitä hyvän aikaa
sohvalla, ruokapöydän tuolin selkänojalla tai myttynä huoneen nurkassa. Minä
olen selvästi miinuskäyrillä, kun mitataan taitoa viedä likaisia vaatteita
pyykkikoriin. Onko tällöin toiminnanohjaustaitoni keskitasoa alhaisemmat?
Jos arviointimme tuloksena toteamme, että lapsen on vaikea
olla paikallaan piirillä, niin silloin me emme suunnittele paikallaan olemista aamupiireille kuin
murto-osaksi hetkeä. Ihan sama, mitä ne keskikäyrät kertovat kunkin
ikätason paikallaan olosta. Jos lapselta vaaditaan sellaisia asioita, joihin
hän ei pysty, lapsen stressitila aktivoituu, mikä heikentää entisestään
oppimiskapasiteettia. Kun stressitila aktivoituu tarpeeksi monta kertaa saman
toiminnan kohdalla, ei tarvitse kuin mainita ”lepohetki” ja lapsi on valmis
juoksemaan maratonin treenatessaan oopperalauluansa samaan syssyyn.
Kun me arvioimme lapsen taitoja, me vertaamme niitä lapsen
omaan keskikäyrään. Eihän meidän aikuistenkaan kuulu verrata taitojemme
kehitystä ikätovereihin tai työtovereihin. Kuulostaa ihan naurettavalta
ajatella, että minun pitäisi osata viedä likaiset vaatteet heti päältäni pyykkikoriin,
koska kaikki muutkin kolmekymppiset osaavat. Kyllähän minä ne osaan viedä ja
pitäisikin varmasti viedä, mutta ihan muista syistä. Näin laaja-alaisen
osaamisen näkökulmasta tiedot, taidot ja arvot ovat sen asian suhteen
kohdallaan. Asenteessa ja tahtotilassa on vielä snadisti treenattavaa.
Kannustavat ja lapsen kehitystä ja oppimista myönteisesti
kuvaavat viestit ovat tärkeitä. Yhteistyön merkitys huoltajien kanssa korostuu,
kun suunnitellaan ja toteutetaan lasten kehityksen ja oppimisen tukea.
Luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa huoltajien ja henkilöstön välisen
yhteistyön myös haastavissa tilanteissa.
Sitten summataan!
1. Päiväkodin henkilöstön pitää olla tietoinen siitä, mikä
merkitys on lapseen kohdistuvan positiivisen ja/tai kriittisen arvioinnin kertomisella
vanhemmalle.
2. Päiväkodin henkilöstön tulee olla varovainen tehdessään
yleistyksiä lasten taitojen tasoista.
3. Lapsen taitojen kehitystä verrataan vain lapsen aiempiin
taitoihin. Ei ole mitään syytä asettaa lapsia kilpailuasemaan.
perjantai 1. syyskuuta 2017
Mikähän tollakin taas on? - Vuorovaikutuksen peruskurssi
Toimintakulttuuri, vuorovaikutus ja tiimityöskentely. Näiden
kolmen asian merkityksen ymmärsin siinä vaiheessa, kun niissä oli puutteita.
Kaikki liittyvät toisiinsa kiinteästi: ilman hyvää vuorovaikutusta ei ole hyvää
tiimityöskentelyä ja ilman hyvää tiimityöskentelyä ei ole hyvää
toimintakulttuuria. Kun ei ole hyvää toimintakulttuuria, kellään ei ole enää
kivaa, kuten Kummelin portsaritkin totesivat.
Opintojeni aikana kirjoitin melkein jokaisen ruutupaperin
reunaan, että ”vuorovaikutus on kaiken perusta”. Uskon, että useimmat
ammattikasvattajat tietävät, miten ja mitä asioita työyhteisössä lapsille ja
aikuisille kuuluu puhua. Harvat kuitenkaan miettivät työpäivien aikana, että
mitkä tekijät hyvän vuorovaikutuksen ylläpitämiseen vaikuttavat. Se ei ole
itsestäänselvyys varsinkaan päiväkotityyppisessä instituutiossa, jossa
vuorovaikutussuhteiden määrä on melkoinen. Kaikki meistä varmasti osaakin
kertoa esimerkkejä tilanteista, joissa on jäänyt miettimään, että ”Mikähän
tollakin taas on?”
Vaikka se on välillä raskasta (ja sehän on), hyvän
vuorovaikutuksen eteen pitäisi jaksaa tehdä työtä. Se on taito siinä missä ristikoiden
täyttäminenkin. Sitä voi harjoitella ja siinä voi tulla paremmaksi. Miksi
vuorovaikutuksen eteen työyhteisössä pitäisi jaksaa tehdä työtä?
Oma työssäjaksamisesi on yksi erittäin hyvä syy. Muistan
erään tiimipalaverin, jonka antia oli kollegani hiljattain käymä koulutus. Tutustuin
tällöin ensi kertaa psyykkiseen akkuun, joka liittyy työhyvinvointiin ja
työssäjaksamiseen. Psyykkisen akun tyhjenemiseen työpäivän aikana vaikuttavat
jatkuva valppaana olo, toistuvat keskeytykset ja kohtuuton aikapaine.
Kuulostaako tutulta?
Akku on täynnä 100%, kun heräät aamulla. 20% vähenee, kun lähdet viime tipassa töihin ja huomaat, että pyörän rengas on puhki. Pääset työpaikalle ja huomaat, että työkaveri on oksennustaudissa ja päivän suunnitelmat pitää muuttaa -> 60%. Samassa hetkessä Rauni on juuri laittanut Taimin hiuksiin erikeeperiä ja syöksyt päivän uudelleen suunnittelusta tilanteeseen akkusi tyhjentyessä 20%. (PsT Anna-Maria Teperi, 2014)
Psyykkisen akun tyhjenemiseen vaikuttaa keskeisesti vaikeat
vuorovaikutustilanteet. Hyvä on myös tietää, että jokaisella meistä on oma
uniikki akkumme, joka tyhjenee ja latautuu eri tavoin. Jollekin toimimaton
vuorovaikutus aiheuttaa pientä hampaiden kiristelyä, kun taas toinen menettää
yöunensa sen johdosta. Kuten aiemmin tuli mainittua, vuorovaikutussuhteita ja
siitä seuraten myös vuorovaikutustilanteita on päiväkodissa erittäin paljon. Ei
voida siis olettaa, että kaikki niistä olisi helppoja. Elintärkeää
työssäjaksamisen näkökulmasta kuitenkin olisi, että vaikeita
vuorovaikutustilanteita olisi huomattavasti vähemmän, kuin helppoja.
Vaikeat vuorovaikutustilanteet kuluttavat kaikkien
psyykkistä akkua työyhteisössä enemmän tai vähemmän ja tämä on ensimmäinen
asia, joka on tiedostettava vuorovaikutustaitoja kehitettäessä. Vaikka napakka
keskustelu käytäisiinkin kahden ihmisen välillä, se luo jännitteen koko
työyhteisöön puhumattakaan niistä lapsista. Harvalla meistä myöskään on
piikkipaatsamasta valmistettua taikasauvaa, kuten Harry Potterilla, jolla voisi
helpon muistiloitsun (Unhoituta) avulla siirtyä aina mukavien kuulumisten
kanssa töistä kotiin. Tällöin myös kotijoukkojen akut tyhjenevät, vaikka usein
kotiin mennään juuri lataamaan akkuja. (Näin ruuhkavuosissa kamppailevalle
joskus se rehellisesti sanottuna on toisin päin.)
Rayan Hämäläinen kirjoitti 5.8.2017 Tehyn blogissa myös
vuorovaikutuksesta. Vaikka Hämäläinen kirjoittikin hoitajan näkökulmasta,
tekstistä voi mielestäni ottaa oppia koulutuksesta riippumatta.
”Työpaikan ilmapiiri
ei ole samantekevää henkilökohtaisesti kenellekään, ei työyhteisölle, ei
potilaille tai asiakkaille eikä yhteiskunnalle. Itseään ja ammattiaan
arvostavat hoitajat eivät syö omiaan, vaan ymmärtävät terveen työyhteisön
merkityksen osana kaikkea toimintaa.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)