Ajatusmallit muuttuneet - tuloksia hankkeesta

Lokakuussa tapasimme jälleen hankkeen merkeissä. Kävimme läpi lapsiryhmässä tehtyjä havainnointeja ja pohdimme, miten niitä voisi käyttää hyväksi lasten vasuja kirjatessa. Käyn tässä blogikirjoituksessa yhden tietyn havainnointiprosessin pääpiirteittäin läpi, koska maahanmuuttajataustaisista lapsista en ole aiemmin vielä kirjoittanut. 

Maahanmuuttajataustaista lasta oli havainnoitu leikkitilanteessa, jossa hän oli yksin. Lapsi oli aloittanut elokuussa ryhmässä ja leikkinyt tähän asti vain yksin. Aikuinen oli mennyt lapsen luo, kysellyt hieman leikistä, mutta enimmäkseen vain katsonut ja seurannut lapsen leikkimistä. Lapsen leikissä oli ollut perinteinen hyvikset ja pahikset -asetelma eläinhahmoilla. 

Lapsen leikkiä seuratessa selvisi paljon erilaisia vahvuuksia, kuten taito sitoutua pitkäkestoisesti, rikas mielikuvitus sekä myös kohtalaisen hyvä suomen kielen taito. Lapsi käytti muun muassa paljon erilaisia paikan määreitäkin sujuvasti suomeksi.

Aikuinen löysi siis paljon vahvuuksia lapsen leikkitaidoista, mutta silti lapsi leikkii aina yksin. Kun oli aika pohtia sitä, mitä aikuinen voi omalla toiminnallaan edesauttaa lapsen vahvuuksien esille saamista, oli suunnitelmat jo selvillä. Seuraava askel olisi alkaa lisätä lapsen osallisuuden astetta lisäämällä yhteisleikkejä ryhmän muiden lasten kanssa. Tadaa! Yksi vasu (melkein) valmis kirjattavaksi. 

Lapsen vahvuudet: taito sitoutua pitkäkestoisesti, rikas mielikuvitus, hyvä suomen kielen taito

Tavoitteet pedagogiselle toiminnalle: lapsen osallisuuden lisääminen sekä sosiaalisten taitojen tukeminen muun muassa lisäämällä yhteisleikkitilanteita muiden lasten kanssa suunnitellusti

Kris Kalkman ja Alison Clark julkaisivat tämän vuoden helmikuussa artikkelin tutkimuksestaan, joka käsitteli maahanmuuttajataustaisen lapsen osallisuutta roolileikkien avulla. Artikkelissa esiteltiin kolmivaiheinen prosessi, jonka mukaan maahanmuuttajataustainen lapsi sopeutuu osaksi lapsiryhmää.

Ensimmäisessä vaiheessa lapsi havahtuu siihen, että ensisijainen sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö, kuten koti on muuttunut ja hänet on irrotettu tuntemastaan ympäristöstä.

Toisessa vaiheessa lapsi on ikään kuin sosiokulttuurinen matkustaja ja monen ristikkäisen kulttuurin kynnyksellä. Jotta lapsen on mahdollista tulla osaksi yhteisöä, hänen on ensin ymmärrettävä vertaiskulttuuria päiväkodissa eli lasten rutiineja, huolia, arvoja jne.

Kolmannessa vaiheessa lapselle määrittyy rooli uudessa ympäristössä.

Kalkmanin ja Clarkin artikkelissa kerrottiin, että roolileikeissä leikin kulusta neuvotellaan yhdessä ja tietyt ehdotukset tiedostetusti tai tiedostamatta hylätään ja hyväksytään. Maahanmuuttajataustaisten lasten ehdotuksista roolileikeissä voi tarkastella sitä, miten he ovat sisäistäneet ympäröivää päiväkotikulttuuria. Muistan omasta työhistoriastani seuranneeni kerran, kun lapset leikkivät päiväpiiriä. Aikuista esittänyt lapsi kulki paperi toisessa kädessä ja kynä toisessa kädessä ympäri piiritilaa. Hän naputti kynällä paperiin ja sanoi kovaan ääneen ”Omalle paikalle! Omalle paikalle!”. Hänen roolinsa lapsiryhmässä oli määrittynyt ja se näkyi myös roolileikissä. Hän oli aina se lapsi, jolle sanottiin ”Omalle paikalle.”.

Nostin Kalkmanin ja Clarkin artikkelin myös lokakuisessa kokouksessamme esille, koska havainnoitu lapsi on tällä hetkellä sosiokulttuurinen matkustaja eli sopeutumisprosessin toisessa vaiheessa. Se, miten aikuinen suunnittelee omaa toimintaansa havaintojensa perusteella vaikuttaa valtavasti siihen, minkälainen rooli maahanmuuttajataustaiselle lapselle ryhmässä muodostuu.

Yleisellä tasolla kokouksessa keskusteltiin, että havainnointilomakkeen käyttö on johtanut aikuisten ajatustapojen muuttumiseen. Lapsia ja heidän toimintaansa katsotaan eri tavalla, minkä vuoksi myös omaa toimintaa tarkastellaan eri tavalla.

Hanke on edennyt toivotulla tavalla ja hienointa tässä on nähdä, miten aikuiset itse huomaavat kehittyvänsä työssään!

Artikkeli, johon viittasin aiemmin on nimeltänsä Here we like playing princesses – newcomer migrant children’s transitions within daycare: exploring role play as an indication of suitability and home and belonging (Kris Kalkman ja Alison Clark, 2017)

Laaja-alainen osaaminen 1.0

Laaja-alainen osaaminen tuo monien hikikarpaloiden nostattaja 1.8.2017 lähtien. Käsitteenä se on uusi, mutta asiana ei juurikaan.

Laaja-alaisen osaamisen alueisiin kuuluu esimerkiksi ajattelu ja oppiminen ja vasussa siitä sanotaan esimerkiksi tällaisia asioita:

”Lapsia kannustetaan sinnikkyyteen ja olemaan lannistumatta epäonnistumisista sekä keksimään ratkaisuja eri tilanteissa.”

”Heitä (lapsia) ohjataan suuntaamaan ja ylläpitämään tarkkaavaisuuttaan.”

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu –kohdassa mainitaan seuraavia asioita:

”Lapsia ohjataan ystävällisyyteen ja hyviin tapoihin.”

”Lasten kanssa harjoitellaan asettumista toisen asemaan, opetellaan tarkastelemaan asioita eri näkökulmista sekä ratkaisemaan ristiriitatilanteita rakentavasti.”

Kaikkihan edellä mainittuja asioita on tehnyt ilman Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden lukua 2.7. Miksi laaja-alainen osaaminen sitten on vasussa?

Koko laaja-alaisen osaamisen nostamisella vasuun haetaan sitä, että päivähoidon henkilöstö alkaisi katsella kasvatustyötänsä eri tavalla kuin ennen. Laaja-alainen osaaminen käsitteenä on ohjaamassa arviointia ja toiminnan suunnittelua. Näkökulman muutosta ja sitä kautta myös toiminnan suunnittelua pyritään lähestymään lapsen kokemuksen tarkastelun kautta.

Elikkäs vaikka niitä riitoja samasta lelusta on setvittykin jo vuosia, jotain on kuitenkin yleisellä mittarilla unohtunut? Kuka keksii?

Tapa, jolla olemme lasten kanssa olleet vuorovaikutuksessa ei ole ollut riittävän hyvä. Siitä on todisteena esimerkiksi se, että sekä tehostetun tuen että erityisen tuen määrät ovat kasvaneet peruskoulun oppilailla. Ehkä hurjinta faktaa on se, että tehostetun tuen oppilaista poikia oli 65% ja erityisen tuen oppilaista poikia oli 70%! (Tiedot löytyvät Tilastokeskuksen koulutustilastoista.) Tässä vaiheessa astuu taas ystävämme reflektio esiin työkalupakkinsa kanssa ja alkaa esittää piinaavia kysymyksiä kasvattajille.

Onko lapsia kannustettu sinnikkyyteen ja yrittämään uudestaan epäonnistumisista huolimatta? Pääsikö suusta kenties sellaisia lauseita kuten ”Taas on kakat housussa!” vai tuliko pohdittua, että ”Mikäköhän tässä ympäristössä on sellaista, että lapsi ei pysty ilmaisemaan vessahätäänsä?”

Onko lapsia ohjattu suuntaamaan ja ylläpitämään tarkkaavaisuuttaan? Ah, ne aamupiirit/ruokapiirit/päiväpiirit, missä yksi tai kaksi veijaria laittaa aikuisen suunnitelmat vessanpöntöstä alas ja varastaa shown. Pistettiinkö lapsi pois piiriltä, jolloin tarkkaavuustreenit meni vähän niinku siinä? Saiko piiri pohtimaan, että ”Tosi kiva, kun yks lapsi häiritsee ja metelöi ja ne kaikki muut kärsivät siitä.” vai kenties ”Oliko toiminta tarpeeksi mielenkiintoista, jotta jokaisen lapsen on mahdollista harjoitella tarkkaavuuden suuntaamista haluttuun kohteeseen ja ylläpitämään sitä omien taitojensa puitteissa?”

Laaja-alaisen osaamisen pointtina on se, että on olemassa tietoa, jota halutaan auttaa lapsia oppimaan. Sitten on taitoja, joiden avulla lapset oppivat etsimään tietoa. Sitten on arvot, asenteet ja tahto, jotka vaikuttavat siihen, että miten tietoa ja taitoja käytetään tilanteissa.

Ja esimerkkiä pukkaa. Ajatellaan, että meillä on Pertti (koska faktathan kertoi, että 70% erityisen tuen tarpeessa olevista on poikia), jolle tarkkaavuuden kohdentaminen ja ylläpitäminen on erityisen hankalaa siirtymätilanteissa vaikkapa ulos mentäessä. Kuvitellaan vielä, että Pertti on sen ikäinen, että hän kyllä tietää, mitä ulos lähteminen teoriassa sisältää.

Kun tulee kehotus siirtyä vessan kautta pukeutumaan, Pertti heittää viimeiset pikku-legot ilmaan ja alkaa kontata pöytien alla, kiljua kuin paloauto ja juosta pöytien ja tuolien välissä kuin labyrintissa konsanaan. Perttiä ei saa sanallisesti ohjattua oikean toiminnan ääreen, ja jos häntä lähestyy, hän alkaa juosta pakoon.

Laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta tilanne olisi paloiteltavissa seuraavasti. Pertillä on tieto siitä, että ulos lähteminen tarkoittaa: 1)lelujen siivousta 2)pissalla käymistä 3)pukeutumista sään mukaan ja 4)pukeuduttua siirtymistä fyysisesti ulkotiloihin.

Pertillä on myös taito siivota, käydä itsenäisesti vessassa, pukeutua ja kävellä, joten ainoa asia, johon hän saattaisi tarvita aikuista on kysymys säänmukaisista varusteista. (ja se kysymyshän on useimmiten ”Tarviiko laittaa kurahousut?”) Ei siis pitäisi olla mitään ongelmaa, eikö?

Arvot, asenteet ja tahtotila. Nämä kolme asiaa vaikuttavat valtavasti siihen, miten Perttikin tietojansa ja taitojansa osaa siirtää ja soveltaa tilanteesta toiseen. Nämä kolme asiaa ovat mielestäni myös ne, joiden vuoksi laaja-alainen osaaminen on vasuun nostettu. Lapsen oppiminen ja kehittyminen on nähtävä paljon laajempana kokonaisuutena, kuin aiemmin. Siksi Huomaa hyvä!-pedagogiikkakin on kehitetty, jotta ymmärrettäisiin, että jokaisessa lapsessa on potentiaalia. Jokaisessa lapsessa on vahvuuksia, mutta niitä ei näe, jos ei ymmärrä, miten esimerkiksi tahtotila vaikuttaa lapsen suoriutumiseen arjen tilanteissa.

Ja vaikuttaahan se meidän aikuistenkin suoriutumiseen. Oletkos koskaan pohtinut omaa työskentelyäsi lasten kanssa ja kuinka tahtotila vaikuttaa valintoihisi? Siitä reflektointiaihe viikonlopulle.

Laaja-alaisen osaamisen tarve nousee ympäröivän maailman muutoksista. Ihmisenä kasvaminen, opiskelu, työnteko sekä kansalaisena toimiminen nyt ja tulevaisuudessa edellyttävät tiedon- ja taidonalat ylittävää ja yhdistävää osaamista.

Sitten summataan!

1. Vaikka muutokselle ei nähtäisikään tarvetta, tilastot kertovat karua faktaa todellisuudesta.

2. Laaja-alainen osaaminen vasun perusteissa tähtää vuorovaikutuksen muutokseen.

3. Lasten oppimiseen ja kehittymiseen vaikuttaa laaja kokonaisuus ja se pitää näkyä arviointitavoissa sekä toiminnan suunnittelussa.