Tuntuuko joskus siltä, että on pakko nostaa jalat ylös? Liikunta auttaa vaivoihin, mutta niiden hoitoon on myös lääke!

Palataan vielä edellisen tekstin musiikkihetkeen. Mitä lisäarvoa epäonnistuneen tilanteen tarkastelu toi? Löysinkö lisää erilaisia asioita itsessäni, joissa olen huono, ja joita en osaa? Oliko taas kerran työpäivä, joka sai miettimään, että miksi edes teen tätä työtä?

No en ja ei! Muistan lukeneeni jostakin, että ”kriisi auttaa meitä näkemään sellaisia asioita, joita emme muuten näkisi”. Kriisin esiin tuomat asiat, jotka eivät toimi (epäonnistumiset), voi opetella näkemään ratkaisukeskeisesti ja alkaa pohtia, mitä niille seuraavaksi tehdään. Koska niillehän useimmiten voi tehdä jotain. Vaikkei reflektointi ihan pinnallisiin laskimovaivoihin autakaan, (tai mistäs minä tiedän!) ongelmanratkaisuun se on kuitenkin oiva lääke.

Tätä toimenpidettä varten minä käytin apuna ensimmäisellä kerralla Fred Korthagenin luomaa ALACT-mallia. En siksi, että Fredin ja minun hiustyylit muistuttavat toisiaan vaan siksi, että minun oli helppo ymmärtää, mistä siinä oli kyse. Laitan kuvan mallista vasta loppuun, ettei kukaan säikähdä ja lopeta lukemista tähän.

ALACT-mallissa on viisi eri kohtaa. Minä käytin mallia keskustelun tukena tiimipalaverissa, jotta osaisimme kohdistaa huomiomme niihin asioihin, joilla on merkitystä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ensimmäinen kohta on toiminta, joka voisi olla esimerkiksi se mönkään mennyt musiikkihetki. Pilkoimme tilanteen osiin. Miten tilanne eteni? Missä kukin oli? Mitä kukin sanoi missäkin vaiheessa?

Toinen kohta on toiminnan reflektointi. Tässä vaiheessa aloimme pohtia, että mitä sellaista odottamatonta tapahtui, jota emme halua tapahtuvan uudelleen? Missä vaiheessa se tapahtui ja mitkä asiat siihen johtivat? Miten aikuiset ja lapset reagoivat tilanteessa? Emme halunneet, että lapsi lähtee juoksemaan tai huutamaan kesken toiminnan. Emme myöskään halunneet poistaa lasta toiminnasta, jottei hän oppisi käyttäytymistapaa, jossa muita häiritsemällä pääsee tilanteesta kuin tilanteesta pois.

Kolmas kohta on yhteyksien ja selitysten löytäminen reflektion avulla. Tähän kohtaan monet vielä pääsevät reflektioprosessissaan. Me esimerkiksi oivalsimme, että kova meteli ja häly vaikuttavat erityisen paljon lapsen toimintakykyyn kaikissa arjen tilanteissa. Tila, jossa olimme, oli siis aivan vääränlainen. Iso lapsiryhmä kaikuisassa tilassa musiikkihetkellä? Eihän lapsella ollut mitään mahdollisuutta onnistua!

Neljäs kohta on vaihtoehtoisten toimintatapojen kehittäminen. Tämä on se vaihe, johon moni kompastuu, varsinkin, jos ei esimerkiksi ole ketään kenen kanssa yhdessä pohtia uudenlaisia toimintatapoja. Kukaan ei pysty yksin muuttamaan kasvatuskäytäntöjä, eikä sen pitäisi kenenkään työ yksin ollakaan. Huomioon otettiin lasten ja toimintaympäristön ominaisuuksien lisäksi ryhmän aikuisten fiilikset. Yksi aikuisista koki olevansa erittäin uupunut meneillään olevaan tilanteeseen ja sitä ei ohitettu millään ”tällaista tämä työ nykyään on”-kommentilla. Siihenkin löysimme ratkaisun! Me tiimissä sovimme yhdessä, miten muutamme toimintaamme ja sitouduimme siihen. Kukaan ei allekirjoittanut tiimisopimusta tai mitään muutakaan velvoittavaa asiakirjaa.

Viidentenä aloitetaan koko show alusta eli edessä on uusi toiminta, jossa lähdetään katsomaan, että miten tekemämme muutokset tehoavat. Muistan meidän vielä erikseen puhuneen siitä, että annamme lapselle ja myös muulle ryhmälle tarpeeksi aikaa sopeutua uusiin muutoksiin. Me kävimme yhden tiimipalaverin aikana tämän reflektioprosessin läpi unohtamatta kuitenkaan sitä maanantaikokouksen A4-liuskaa. Se oli paras tiimipalaveri, jossa olin siihen mennessä ollut.

Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Arvioinnin kohteena voivat olla esimerkiksi työtavat, ilmapiiri tai oppimisympäristö.

Sitten summataan!

1. Asioille useimmiten voi tehdä jotain, jos niihin ei ole tyytyväinen.

2. On ihan ookoo helpottaa omien ajatusten jäsentämistä esimerkiksi jonkin mallin avulla.

3. Yksin ei pysty muuttamaan toimintakulttuuria.

Tässä se pelottavan näppärä ALACT-malli.

Jos Fredin jutut alkaa kiinnostaa enemmän, niin Linking practice and theory – the pedagogy of realistic teacher education (2001) on ratkaisu siihen.